Rukkikuiskaajan salonki

Vuoden 2023 Taitoliiton käsityötekniikan kunniaksi Rukkikuiskaaja kutsuu sinut salonkiinsa, jossa kehrätään ja puhutaan kehräämisestä hyvässä seurassa.

Salongissa käytetään salasanaa, jotta sen osoitteet pysyvät hieman hallitummin turvassa. Salasanan saat Rukkikuiskaajalta sähköpostitse, Instagramin kautta tai yksityisessä Ämmä ja koukkari -facebook ryhmässä. Voit myös antaa salasanan luotettavalle kehrääjälle!

Joka kuun ensimmäisenä lauantaina klo 17-19 kokoonnumme salonkiin, parittomina kuukausina etänä ja parillisina lähinä. Etäsalonkiin pääsevät mukaan helposti kehrääjät ympäri Suomea ja lähisalonki matkustaa sinne minne kutsutaan.

KULTAINEN KOUKKARI -HAASTE

Ja mitä olisi juhlavuosi ilman haastetta? Tänä vuonna voit voittaa Rukkikuiskaajan omin käsin tekemän kultaisen* koukkarin.

Voit kerätä kultatähtiä osallistumalla, kutsumalla, kommentoimalla, auttamalla, vinkkaamalla tai muulla tavalla,  joka on hyödyksi toisille kehrääjille Rukkikuiskaajan salongissa.

Rukkikuiskaaja pitää huolta tähdistä, jakaa niitä salongissaan ja valitsee voittajan. Onnea haasteeseen!

Rukin käyttäjän tarkistuslista

Suotta kehrääjä pyytelee anteeksi, että kysyy perustavanlaatuisia kysymyksiä. Me kaikki olemme joskus olleet vasta-alkajia ja opettajienkin taso vaihtelee.

Kuuntelin ja luin Kehrääjät -ryhmässä nousevia murheita. Voin kertoa, että ne ovat kaikilla lähes samat. Harva on kehittänyt mitään uusia tai ihmeellisiä vaikeusasteita.

Siirtyessäni värttinästä rukkiin menetin hermoni useamman kerran! Tässä siis kätevä taulukko, jonka avulla voit ehkä löytää apua tai ainakin tukea siihen, että muutkin ovat taistelleet samojen asioiden kanssa. Puhutaan langan kierteestä ja laadusta sitten parin vuoden päästä uudestaan.

Ruususen unilelu

”Kysy tädiltä.”

”En mä halua kysyy…”

”Kysyt nyt. No, että missä se piikki on johon Ruusunen sormensa pisti?”

Ruusunen_ja_aito_varttina_Zick_c1900.jpg

Zickin kuvituksessa 1920-luvulta Ruusunen tavoittelee VÄRTTINÄN piikkiä.

Kyseinen keskustelu on yleisin, jota kuulen kun istun rukin takana kehräämässä yleisötapahtumissa. Tai vaihtelun vuoksi kysytään, että montako kertaa olen nukahtanut. Vastaan kohteliaasti, että ei tässä ole sellaista piikkiä ja ihan hereillä sitä vielä ollaan.

Mutta kansatieteilijän ja Rukkikuiskaajan sieluni haluaisi pitää aiheesta pitkän esitelmän, jonka tärkeimmät kohdat ovat se, että Disney on vaikuttanut paljon käsitykseen rukeista ja, että Ruususen tarina on hyvin paljon synkempi kuin koskaan voisi kuvitella. Satujen vuoksi tutkimuksen apuna on käytetty paljon Satu Apon uutta kirjaa Ihmesatujen historia (2018).

Disney on väärässä

Disneyn 1959 tekemä klassikko Prinsessa Ruusunen (Sleeping Beauty) esittää meille klassisen kohtauksen, jossa prinsessa kirouksen mukaan pistää sormensa värttinän piikkiin (engl. ”prick her finger on a spindle of a spinning wheel.”) ja vaipuu uneen. Sama toiminta toistuu myös Disneyn Pahattaressa (2014).

Kun kohtausta katsoo tarkkaan, Ruususen sormi osuu rukinlapaan, jonka terävä piikki työntyy pellavakuontalon läpi. Tällaisia terävähköjä rukinlapoja (engl. distaff) on ollut olemassa. Ja esimerkiksi harkin päässä olevat puupiikit voivat olla hyvin teräviä, jotta pellavakuitu ei tarttuisi niihin. Mutta se ei ole sama asia kuin rukin värttinä.

Vain värttinärukissa eli suuressa tai kävelyrukissa lyhdyn sijalla on värttinämäinen piikki, jonka kärjen kuuluu olla erittäin terävä. Kuitu kehrätään ensin kulmassa tätä piikkiä vasten ja sitten valmis lanka ohjataan suoraan varrelle talteen. Värttinärukkia voidaan pitää puuttuvana renkaana värttinän ja meille tutun vino- tai pystyrukin välillä. Lyhdyn kehittäminen ja käyttöönotto 1400-luvulla on muuttanut kehräämistapoja suuresti, jolloin värttinärukit katoavat suurelta osin Euroopasta.  Värttinärukit säilyvät Aasiassa, josta ne ovat kotoisinkin ja puuvilla kehrätään edelleen niillä. Intialainen charkha-rukki on tästä hyvä esimerkki ja sen terävään piikkiin olen kyllä useasti pistänyt itseni ilman nukahtamista.

Ruususen tarina synkemmät versiot

Ruusunen eli Nukkuva kaunotar ilmestyy satuna jo 1300-luvulla ja 1600-luvulla se julkaistaan ensimmäisen kerran kirjassa, joten luonnollisesti siitä on kirjoitettu useita variaatioita (Apo 2018, 143). Alkuperäiset versiot ovat karuja ja 1800-luvulle tultaessa sadun muoto siloittuu ja kaikki epämääräinen seksuaalisuus vähenee. Modernit versiot ovatkin lähes platonisia, joissa vain suudellaan kertaalleen rakastavasti ja sitten tanssitaan.

Yhdessä keskiaikaisessa versiossa prinsessa Zellandine nukahtaa saatuaan sormeensa tikun pellavakuontalosta, josta hänen serkkunsa kehrää lankaa. Prinssi Troylus raiskaa nukkuvan neidon, joka tulee raskaaksi ja synnyttää vauvan. Vauva imee nukkuvan äitinsä sormesta piikin pois ja Zellandine herää. (Apo 2018, 144-145). Tästä pellavapiikistä on muistaakseni Alden Amokselta teoria, jonka mukaan maassa liotetusta pellavasta voi saada botulismin. Ainakin pellavan siemenistä näitä myrkytystilaa ja halvausta aiheuttavia Clostridium botulinumin itiöitä on löydetty. Monissa maissa, myös Suomessa, teräviä piikkejä on pidetty uhkaavina ja niihin on liittynyt taikauskoja (Apo 2018, 147). Aikana jolloin ruusun piikin raapaisuun saattoi kuolla, kaikki haavoja aiheuttavat kappaleet olivat aidosti vaarallisia.

Disney on ottanut elokuvaansa mallin pitkälti ranskalaisen Charles Perraultin 1600-luvun lopulla kirjoittamasta versiosta. Perrault kirjoitti satuja omille lapsilleen ja hän vaihtoi pellavatikun värttinään. Tai ainakin näin satu on käännetty englanniksi ja suomeksi, mutta alkuperä on hieman monimutkaisempi Patricia Batesin kirjan Spinning Wheels (1977) mukaan . Vanhemmissa ranskalaisissa rukeissa lyhtyä kannattelevia neitoja on kutsuttu neulanpitelijöiksi, johtuen siitä, että lyhdyssä hampaiden sijaan on ollut siirrettävä metallinen tai puinen piikki. Piikin ja värttinän nimi on ranskaksi sama, la broche. Tämä piikki on se, joka pistää Ruususta sormeen ja jonka prinssin huomionosoituksista syntynyt vauva imee äitinsä sormesta.

Grimmin veljeksiltä saamme suomalaisen nimen nukkuvalle kaunottarelle, Dornröschen eli Ruusunen. Heidän versio perustuu vahvasti Perraultin satuun ja veljesten kuvitetuissa 1800-luvun kokoelmissa prinsessa Ruusunen tavoitteleekin sormellaan teräväpiikkistä värttinää. Värttinäkohtaus on Satu Apon mukaan yksi Ruususen sadun tärkeimmistä kohdista, joka toistuu kaikissa versioissa uudelleen ja uudelleen. (Apo 2018 165-168) Saksassa on 1800-luvulla jo yleisesti kehrätty vino- tai pystyrukilla, joten värttinä on viittaus aikaan ”kauan kauan sitten”. Monissa lepäävissä ja tahkli-värttinöissä on terävä piikki pohjassa. Tuohon piikkiin käden osuminen paremminkin piristää kuin unettaa, kuten jokainen tahkli-värttinän korkin hukannut hyvin tietää.

Ruusunen_ja_aito_varttina_Dore_1867

Doren kuvituksessa vuodelta 1867 värttinän piikki on vastustamaton.

Univärttinät ja pettymykset

Ruususen tarinan kautta monille sukupolville ovat tulleet tutuksi modernista kodista täysin puuttuvat kehruuvälineet. Värttinät liittyvät Ruususeen paljon vahvemmin kuin rukit ja Disneyn vuoksi joudun siksi tuottamaan pettymyksiä niin aikuisille kuin lapsillekin. Harva jaksaa kuunnella koko tarinaa siitä mistä väärinkäsitys johtuu, mutta yritän silti aina. Asiaa tutkiessani törmäsin myös värttinöiden ja lääketieteen väliseen yhteyteen. Univärttinäksi (engl. sleep spindle) kutsutaan aivojemme tuottamia kuvioita kun olemme laskeutuneet unen kakkosvaiheeseen. Paperille piirtyvä kuvio on ilmeisesti aivan värttinän näköinen, vaikka voisihan sama kuvio olla myös jäätelötötterö tai demografinen ikäkäyrä. Nukkuminen ja värttinät ovat erottamaton pari.

 

(Kuvat Wikipediasta, käytetty lisenssin luvalla.)

Lampurilla kylässä

artikkelikuva

Lampuri Petra Gummeruksella ei ollut vaikeuksia tunnistaa Rukkikuiskaajaa Pyhäjärven juna-asemalla. Olin ainoa, joka jäi kyydistä. Toukokuussa 2016 olin matkustanut maan halki etelästä pohjoiseen villaa tapaamaan.

Edessä olisi ensin kahden päivän kurssitus Jokilatvan opistossa värttinä- ja rukkikehräämisestä ja sitten päästäisiin asiaan eli lampaisiin. Lampaita, niitä oli ainakin 250 ja joidenkin kesävilla oli säästetty minua ja kahta muuta vierasta, Merviä ja Elenaa varten.

lampaat_aitauksessa

Valitsin pienestä laumasta kauniin suklaanruskean uuhen, jonka uskoin katsovan minua lempeän ymmärtävästi. Villasta kehrätystä langasta tulisi minulle lempimyssy.

petra_valitsee_lampaan.JPG

Petra käytti apuna lammaskoiraa ja koukkua erottaessaan uuhen minua varten. Muut lampaat jytistivät helpottuneina ohi ja asettuivat katsomaan kuinka hyvin teoreettinen kaupunkilaisneiti käsittelee keritsimiä.

g-uuhi_portissa

Keritsemisen apuna käytettiin lampaan napakasti paikallaan pitävää laitetta, joka helpotti ainakin ensikertalaista valtavasti. B-sukupolveen kuuluva uuhi eli noin nelivuotias lammas muisti, että keritsemisen jälkeen kuuma olo helpottaa ja siksi asettuikin ihan kiltisti laitteeseen.

Petra näytti aluksi kuinka keritseminen tapahtuu. Ensin selkärangan molemmin puolin pitkä leikkaus ja sen jälkeen ylhäältä alaspäin kohti mahaa. Näytti ja kuulosti erittäin selkeältä. Sitten vain kuulosuojaimet päähän, kahden kilon tärisevä, terävä ja liikkuva sähkökeritsin käteen ja rohkeasti töihin.

rukkikuiskaaja_kerii

Tein aivan kaikki aloittelijan virheet ja B-uuhi näytti lopuksi aivan tilkkutäkiltä. Mutta kuulemma jo kahden viikon jälkeen muut lampaat lakkaavat nauramasta… Maassa oli paljon kahteen kertaan leikattua silppua, mutta selän päältä sain ison säkillisen hyvää ja pitkää villaa. Herkimmät kohdat viimeisteltiin saksilla, jotka toimivat myös yllättävän hyvin.

Tuo aurinkoinen hetki, jolloin halailin rauhallista ja onnellista, terveeltä eläimeltä ja heinältä tuoksuvaa lammasta oli upea! Villa odottaa vielä pesemistä ja kehräämistä, mutta odotan innolla päästä kehräämään itse kerittyä villaa.

Petra Gummeruksen löydät siis Myllymäen tilalta Pyhäjärveltä ja sieltä kannattaa ehdottomasti tilata raakavillaa omiin kehräyksiin. Kehrääjänä hän tietää mitä me muut kehrääjät odotamme villalta ja värejäkin on monia, jopa harvinaista pitkää luonnonmustaa.

artikkelikuva_loppuun

Tallenna

Tallenna

Paperinarun kehräys käsin

Paperinaru herättää muistikuvia kaksivärisestä pakkausnarusta, pula-ajan jäykistä värittömistä kankaista tai mahdollisesti epäonnisista kokemuksista kehrätä sanomalehteä. Maaliskuussa 2016 Helsingin työväenopistossa järjestettiin viikonlopun pituinen kurssi paperinarun kehräämisestä. Kurssilla haastettiin niin opettaja kuin oppilaatkin, ja monet paperit sekä sen sukulaiset pääsivät testiin. Syntyi myös idea koota kokemukset pieneksi artikkeliksi, varsinkin kun materiaalia paperinarun käsinkehräämisestä on yllättävän vähän.

Suomi, Japani ja Korea ovat tunnettuja paperinarun tuottajia. Pula-aikana Tampella tuotti paperinarua useissa eri kestävyyksissä, ohuin näistä on kuin ohuinta ompelulankaa ja uskomattoman vahvaa.

tehtaan_paperinarut

Suomalainen nykyään koneellisesti tuotettu paperinaru on haluttua materiaalia ja siitä valmistetaan erityisesti kestäviä ja pestäviä mattoja. Shifu-paperinarun kehräys on japanilainen perinnetekniikka, siitä kudotut kankaat olivat erityisesti köyhien materiaali. Koreassa paperinarusta tehdyt vaatteet ovat päässeet jopa muotilehtiin.

Kurssin motoksi nousi nopeasti: ”Kaikkea voi kokeilla, mutta kaikkea ei kannata kehrätä”. Paperin laatu, työväline ja kehrääjän taidot kaikki vaikuttavat siihen, kuinka paljon narua valmistuu ja kuinka hauskaa sitä oli kehrätessä. Testaamalla ennen kehräämstä säästyy paljolta mielipahalta. Välillä vika on aidosti materiaalissa eikä kehrääjässä.

Paperista tarkastetaan aina ensimmäiseksi kuidun pituus. Mtä lyhyemmästä kuidusta paperi on tehty, esimerkiksi kierrätykseen tarkoitettu sanomalehti, sitä heikommin se kestää kiertämistä ja kehräämistä. Jos paperi rapisee, se luultavasti on melko rapeaa ja saattaa hajota kuin näkkileipä. Toiseksi kehrääjää kiinnostaa kuidun suunta. Kokeile repiä paperia. Suunta johon se repeää helposti on kuidun suunta ja siksi paras suunta leikata repiä paperi ennen kehräämistä. Jos paperi repeää epämääräisesti ja repeämä kulkeutuu vinoon, suunta on kuidun vastainen ja povaa vaikeuksia.

Silkki- ja kreppipaperi ovat helpoimmat aidot paperimateriaalit aloittaa kokeilut. Silkkipaperia pystyy maalaamaan akryyli- ja vesiväreillä ja sitä tulee usein kaupan päälle kun ostaa jotakin hajoavaa. Kannattaa myös kokeilla kaavapaperia, josta saa upeita pitkiä suikaleita.

maalatusta_silkkipaperista.JPG

Kreppipaperista tekee helpon kehrättävän sen luontainen jousto. Molempia saa hienoissa väreissä ja printeissä, mutta näistä irtoaa väriä myös käsiin kehrätessä.

Sanomalehti olisi ihana, ilmainen ja kaunis materiaali, jos se toimisi vielä vähän paremmin kehräämiseen. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, mutta vaatii harjoittelua ja hermoja. Sanomalehtipaperi on herkästi katkeavaa ja siitä saatavat suikaleet ovat hyvin lyhyitä. Väriäkin siitä irtoaa, mutta sitä pystyy hieman hillitsemään silittämällä paperin ennen sen leikkaamista. Mutta hyvän kehrääjän käsissä siitä tulee kaunista narua. Kaisa ja sähkörukki olivat moneen kertaan ihailun kohteena. Hänen vinkkinsä oli leikata paperi kuidun suuntaan noin 1 cm suikaleeksi ja kehrätä hitaasti sekä kevyellä vedolla.

kaisan_sahkorukki_ja_sanomalehti

Ei unohdeta paperin muita ulottuvuuksia. Kertakäyttöiset pöytäliinat, pefletit ja servietit ovat usein myös selluloosasta. Paperipöytäliinasta leikattu kapeakin suikale kehräytyy hyvin ja sopii jopa täysin vasta-alkajalle materiaaliksi. Naomi vasta opetteli kehräämään kurssilla ja silti tuloksena oli mahtava kourallinen kauniita narupalloja.

naomin_paperipoytaliinanaru.JPG

Nina oli myös vasta-alkaja, mutta hänelle ominaisella sitkeydellä jopa lyhyistä patonkikaupan servieteistä tuli värttinällä lankaa. Suurin ilo löytyi kuitenkin kun hän siirtyi vaaleanpunaisen silkkipaperin kimppuun. Paperi oli tullut lempikaupan kassien mukana ja sen mukana siirtyi monia ihania muistoja langaksi.

Kurssilla Johanna ravisteli monia käsityksiä siitä, mitä paperinaru voi olla kehräämällä esimerkiksi paperisista koristeista villiä ja upeaa narua. Työvälineenä oli luonnollisti värttinä, eihän nuo koristeet millään mahdu rukin piipusta sisään.

Johannan_villit_kokeilut

Paperia voi myös yhdistää muihin materiaaleihin. Omassa kokeilussani yhdistin säikeen kellertävää villaa säikeeseen kellertäväksi maalattua kaavapaperia. Kertaamisessa piti vain pitää mielessä, että villasäie venyy, paperisäie ei. Kerrattuna lanka kesti virkkaamisen ja jopa pesemisen sekä kevyen huovuttamisen erinomaisesti (kuvassa vasemmalta oikealle: paperi ja villa, virkattu pala ennen pesua ja virkattu pala pesun jälkeen).

Paperia voi kehrätä myös suoraan yhdessä toisen, kestävän materiaalin kanssa. Leena löysi oman vahvuutensa sekoitellessaan lahjanarua tai erikoislankoja paperisuikaleen kanssa. Osasta langoista syntyi hieno kori jo kurssin aikana.

Leenan_ydinnarut

Työvälineellä ei ole väliä paperinarua kehrätessä. Värttinä sopii mahdollisesti paremmin aloittelevan kehrääjän käteen. Rukilla joutuu hieman enemmän hakemaan oikeita säätöjä, mutta niiden löydyttä narua syntyy hurjaa vauhtia. Me muut saimme aikaiseksi pieniä palloja, mutta Elinalta syntyi vyyhtikaupalla narua. Hän kokeile esimerkiksi kuinka vaaleansininen kertakäyttölakana muuttuu bukleelangaksi (Elinan ottama kuva).

Paperin voi leikata hyvinkin kapeaksi suikaleeksi, ei kuitenkaan kapeammaksi kuin senttimetri. Nopein ja tarkin tapa saada suikaleita on käyttää paperileikkuria, mutta saksetkin toimivat hyvin. Rullaa paperiarkki ja leikkaa päästä suikaleita. Repimällä paperiin saa pehmeämmät reunat ja paperihaavojen määrä vähentyy huomattavasti.

narua_kaavapaperista

Kreppipaperi tulee ilahduttavasti suoraan rullalla ja sen päästä leikkaamalla saa jopa kuidun suuntaisia suikaleita.

kreppipaperista

Työotteet paperia kehrätessä ovat tutut muista materiaaleista. Paperi vaatii hieman tarkkuutta siinä kuinka suikaleet yhdistetään toisiinsa. Yksi nopeimmista tavoista on laittaa kaksi suikaletta noin 10 cm matkalta päällekkäin ja ohjata kierre napakasti yhtymäkohdan päälle. Tämä yhtymäkohta näkyy langassa hieman, mutta koska se toistuu tasaisesti, lankaan syntyy sisäinen symmetria.

liittymakohta

Kierrettä joutuu hieman ohjaamaan paperisuikaleeseen, joka ei luonnostaan kierry pyöreäksi säikeeksi. Materiaalista riippuen suikaletta voi joko hieman venyttää taaksepäin kierteen kerääntymisen jälkeen (kreppipaperi, kertakäyttöpöytäliina) tai sitä täytyy pyöräyttää sormissa koko matkalta (sanomalehti, silkkipaperi).

Ja lopuksi varoittava tarina. Kehräsin värikkäistä silkkipapereista lankaa rukilla, vaihdelle väriä aina suikaleen jälkeen. Valmiissa vyyhdissä oli hieman aktiivista kierrettä, joten ajattelin kokeilla kostuttaa sitä villasta kehrätyn langan mukaan. Laitoin vyyhdin muovipussiin ja suihkutin varovaisesti suihkupullolla vettä sen päälle. Ensinnäkin, silkkipaperin vahvat värit vuotivat toisiinsa tuottaen hienoja uusia sävyjä. Onni onnettomuudessa. Mutta sitten ajatuksissani otin vyyhdin ja napautin sitä suoremmaksi käsien välissä. Vyyhti katkesi kuin voimanaisen kourissa! Nyt minulla on kauniita pätkiä silkkipaperinarua, joista olen askarrellut helmiä. Joten muistakaa, kosteus ei aina ole paperin paras ystävä.

Verkosta löytyy lisätietoja paperinkehruusta, josta noin 90% koskee sanomalehdenkäsittelyä. Kannattaa etsiä Youtubesta ja Pinterestistä hakusanalla (spinning) paper yarn. How to Spin- kanavan Ashley on tehnyt puolen tunnin videon aiheesta ja testannut kuinka kostuttaminen (kts. ed.) vaikuttaa suikaleen käyttäytymiseen. Shifu-langan kehrääminen on hyvin erilaista, mutta kiehtovaa kuten Susan Byrd videossaan todistaa.

Tämän artikkelin kirjoittamiseen ja kehräyskokeiluihin osallistuivat: Elina Ekola, Birgitta Gylling, Naomi Mitzner, Kaisa Pellinen, Leena Ristola, Nina Schwarz sekä Johanna Seppä. Kuvat ja teksti Rukkikuiskaajan.

Onnistuiko paperinaru? Meitä kiinnostaa kovasti kokemukset tämän materiaalin parissa. Laita postia ja palautetta Rukkikuiskaajalle.

Tallenna

Tallenna

Perinnerukin nyörit – korjaus, huolto ja vaihtaminen

Harvoin löytää perinnerukkia, perittyä tai ostettua, jossa olisi nyörit paikallaan. Ja nyörit ovatkin rukissa kuluva osa, jotka jokaisen kehrääjän kannattaa opetella korjaamaan, huoltamaan ja vaihtamaan itse. Toinen puuttuva osa on koukkari, jonka taivuttelusta voit lukea sille omistetusta artikkelista Koukkarin valmistus.

Perinnerukissa nyörit ovat oikeastaan vain yksi pitkä nyörilenkki, joka laitetaan rukkiin paikalleen kaksinkerroin. Tämän vuoksi nyörissä näyttää olevan risteämiskohta, joka vaihtaa paikkaa kehräyssuunnan mukaan. Kaksoisnyörejä on helppo säätää kireämmälle ja löysemmälle ämmän paikkaa siirtämällä. Vain hyvin harvoin, kaikkein itsepäisimpään rukkiin laitetaan erilliset nyörit.

Vanhat nyörit ovat usein hyvin venyneet, jolloin niissä ei ole minkäänlaista säädön mahdollisuutta. Mittaa uudet nyörit mieluummin rukin mukaan kuin vanhan nyörin. Vanhat nyörit ovat saattaneet myös rasvaantua, jolloin ne lipsuvat pyörällä. Tällöin ensiapuna on nyörien hyvin kevyt hiominen hiekkapaperilla. Katkenneet nyörit voi korjata laittamalla nyöriin pätkän uutta nyöriä, mutta helpommalla pääsee vaihtamalla nyörit kokonaan.

Tarvikkeet nyörien vaihtamiseen:

  • haukisiimaa (myös pellavanyöri, hauenkoukkusiima) nro 6 (voi ostaa esim. Toikalta)
  • sakset
  • tussi
  • ompeluneula
  • karhulankaa tai muuta vahvaa ompelulankaa

haukisiima_nro6karhulanka

Työohjeet nyörien vaihtamiseen:

  • Vanhat nyörit irrotetaan rukista joko leikkaamalla tai irrottamalla pyörän ja lyhdyn. Ota valokuva tai paina tarkkaan mieleen miten nyörit kulkevat pyörän ja kehrien kautta.
  • Siirrä ämmä mahdollisimman lähelle pyörää. Tästä syntyy nyöreihin säädön varaa. Haukisiima on pellavaa ja nyörillä on taipumus paremminkin venyä kuin kutistua.

amma_lahelle_pyoraa

  • Laita nyörikerä rukin vasemmalle puolelle ja kierrä nyöri ensin yhden kehrän kautta pyörälle, siitä uudelleen pyörälle ja lopuksi toisen kehrän kautta pyörän huipulle. Nyöri kulkee siis samaa reittiä kuin kehrätessäkin.

nyorin_pujotus

  • Leikkaa nyöri, jättäen reilut hännät. Sido nyörit väliaikaisesti yhteen merimiessolmulla. Testaa, että nyörit ovat sopivalla kireydellä ja kulkevat oikeita reittejä.

merimiessolmu

  • Merkitse nyörin yhdistymiskohdat tussilla solmun molemmin puolin.

solmun_merkinnat

  • Leikkaa hännät noin 4-5 cm pitkiksi ja ohenna ne. Haukisiimassa on kolme säiettä, joten ohentaminen tapahtuu noin senttimetrin välein säie kerrallaan (kts. kuva).

nyorien_ohennus

  • Laita nyörin hännät limittäin, merkkikohdat yhteen. Ompele karhulangalla nyörien päät yhteen. Helpointa on aloittaa keskeltä ja kohti päätyä. Neula kulkee nyörien läpi noin 3-4 mm välein. Päättele lanka ompeleiden sisään.

nyorien_ompelu

  • Irrota rukista pyörä ja lyhty.
  • Taita nyörilenkki nyt kaksinkerroin ja aseta pyörän kehälle. Laita pyörä paikalleen ja pujota lyhtyjen kehrät nyöreihin paikalleen.

nyorit_paikalleen

Nyörit voi ompelemisen sijaan myös pleissata eli punoa yhteen (kuvassa keskellä). Monet kalastamista harrastavat taitavat tämän taidon ja verkostakin löytyy opetusvideoita, kuten tämä animoitu short splice.

splaissattu_nyori

Koukkarin valmistus

Lyhyesti, koukkarilla vedetään kehrättävä lanka rullalta piipun läpi. Usein tämä tärkeä työväline puuttuu, koska se on epäilyttävän näköisenä rautalanka-väännelmänä heitetty pois. Onneksi koukkari on helppoa valmistaa ja sen muotoilun kanssa saa pitää hauskaakin.

koukkarit

Koukkari voi olla yksikertaisesti vain rautalangan pätkä, jonka toisessa päässä on lenkki ja toisessa päässä koukku. Usein se roikkuu lyhyestä narusta ämmän ruuvissa, helposti käytettävissä. Koukkari voi olla myös kiinnitetty tappiin, jolloin sen voi laittaa käsivarren jättämään aukkoon rukin penkissä.

Yksinkertaisen koukkarin valmistus:

pehmea_rautalanka_1mm_karkipihdit

  • Leikkaa sivuleikkureilla (usein kärkipihdeissä on leikkuri) noin 20 cm pituinen pätkä ohuesta (8-10 mm) ja pehmeästä rautalangasta.
  • Kierrä kärkipihtien avulla toiseen päähän lenkki, josta koukkarin saa roikkumaan.
  • Taivuta toinen pää napakalle ja lyhyelle (n. 1 cm) koukulle. Testaa nouseeko koukkari piipusta ulos ja leikkaa koukkua lyhyemmäksi tarpeen mukaan. Esimerkiksi Kiikan rukin alkuperäinen kapea piippu vaatii hyvin lyhyen koukun, uudempaan ja suurempaan piippuun mahtuu pidempikin koukku.
  • Taivuta koukkaria käsissä hieman kaarevaksi, ylimmässä kuvassa näkyy kuinka kaari jatkuu samaan suuntaan kuin koukku.

Tappikoukkarit on tehty lähes samoin. Lenkin sijaan rautalanka on pujotettu joko korkin tai muovihelmen läpi. Tappikoukkari voi käyttää myös apuna langan kertautumisen testaamisessa: vedä kehrättyä lankaa noin 50 cm rullalta, laita koukkari keskelle ja taita lanka kaksinkerroin. Koukkarin pieni paino auttaa lankaa kiertymään itsensä ympäri ja samalla näkee millaista lanka olisi kerrattuna.

Kehräyshaaste 2015, heinäkuu-joulukuu

Liityin Ämmä ja Koukkari – FB ryhmän kautta tulleeseen Merinellen kehräyshaasteeseen. Haasteessa saan vuoden ajan joka kuukausi uuden tehtävän, jonka toteuttamisesta kirjoitan lyhyen tekstin. [Lisäys 18.11.2015: Merinellen kehräyshaaste loppui hieman etuajassa, mutta Rukkikuiskaaja jatkoi sitkeästi loppuun asti.]

Tämä blogikirjoitus eroaa hieman Rukkikuiskaajan tavallisesta tutkitusta tiedosta, mutta tarkoituksena on myös testata perinnerukin äärirajoja. Useimmilla muilla haasteeseen tarttuneilla näyttää olevan käytössään modernit rukit ja modernit kehräyksen apuvälineet, joilla kehrääminen on oman kokemukseni mukaan erilaista kuin vanhoilla työvälineillä. Ei välttämättä helpompaa, mutta erilaista.

Haaste myös innoittaa minua kehräämään lisää. Useimmiten muut käsityötekniikat vievät aikaa kehräämiseltä, mutta nyt olen paneutunut uusiin kuituihin ja kokeiluihin. Kehruukilometrien karttuessa rukki on alkanut totella kummasti ja vihdoinkin minä olen se, joka vie tässä valssissa.

Kehräyshaaste on nyt jaettu kahteen osaan, koska siitä alkoi tulla melko pitkä kirjoitus.

Uusin haaste on aina ylimpänä!

Joulukuu

valmis_vyyhti

Kehräyshaasteen 2015 viimeinen ja korein lanka. Useimmiten kehrään vain järkevää lankaa, jota voisi käyttää sukkiin tai huiviin. Mutta tästä hopeisesta rusettilangasta olen haaveillut aina kun syön lempikonvehtejani. Riemukasta oli toteuttaa pitkään kutkuttanut idea!

Langassa on pohjana kierrätys-tweed, jossa lähes puolet on langanpätkiä ja loput suomenlammasta. Pätkät karstattiin melko huolettomasti villan kanssa sekaisin ja lopputuloksessa nuo näkyvät kierreraitoina. Kertaukseen valikoitui vaaleanvihreä viskoosilanka, jotain vanhaa teollista lankaa varaston pohjalta.

Rusetit on tehty suklaakonvehtipapereista (tämän vuoksi lanka tuoksuu hennosti suklaalta). Yksi paperi on leikattu kahtia, taiteltu ja kierretty keskeltä muutaman kerran napakasti rusetiksi hopeinen puoli ulospäin. Muutaman kokeilun jälkeen löytyi sopiva tapa kiinnittää rusetti kertauksen aikana, sillä perinnerukin piippu ei imaisekaan sitä tuosta vaan sisäänsä. Viskoosilanka on kierretty kaksi kertaa rusetin kaulan ympäri, jonka jälkeen villa- ja viskoosilankojen on annettu kiertyä toistensa ympäri ja imeytyä rullalle. Kun rusetti saavutti piipun suun, se rutistettiin kasaan ja työnnettiin keskikohta edellä piipun sisään. Usein rusetti piti johtaa vielä käsin hampaidenkin yli.

Tästä rapisevasta ja tuoksuvasta langasta pitäisi ehdottomasti virkata karkkikulho. Virkatessa rusetit pystyisi hyvin johtamaan työn ulkopuolelle kimaltelemaan.

Lokakuu ja Marraskuu

Samasta värjäyserästä syntyivät kaksoslangat, Kaapeli ja Spiraali.

varjatty_villa_ja_langat

Villat ovat massavärjätty vahingon ja sattuman kautta. Alun perin valkoinen villa värjättiin kasvivärjäyksen jälkiliemessä eikä väriä suuresti tarttunut. Mutta purete tarttui ja siksi seuraavassa sipulin jälkiliemessä puolet villoista ottikin kirkkaan keltaisen ja puolet vihertävän.

Luonnollisestikin villa oli tässä vaiheessa jo täysin kuivaa ja hieman huopunutta, mutta olipahan vihdoin hyvä syy kokeilla Alden Amosin kehräysöljyä (hiven saippuaa, oliiviöljyä ja vettä, resepti tuonnempana). Kehräysöljy elvytti villan ihmeellisesti ja karstaaminen sekä kehrääminen sujuivat mainiosti.

kaapelilanka

Kaapelilanka on lankaa, jonka rakenne on nelisäikeinen ja pinta hieman helmimäinen. Ensin kehrätään kaksi säiettä, jotka kerrataan yhteen ja nämä kaksi lankaa kerrataan yhteen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta usein ensimmäinen kokeilu menee pieleen, minullakin. Kaapelilangan salaisuus on sopivan kierteen löytäminen. Ensimmäiset säikeet kehrätään normaalin napakalle, säikeen paksuudelle sopivalle kierteelle. Säikeet kerrataan yhteen valtavalla määrällä kierrettä, testaamalla sopiva kierre löytyy helpoiten. Lopullisessa kertaamisessa pyritään samaan aikaiseksi tasapainoinen lanka. Parhaiten tekniikka avautuu taas videon avulla, tällä kertaa neuvomassa brittiläinen chicksinrubber.

spiraalilanka

Spiraalilanka on vapautuneempi taidelanka, jossa toinen säie kiertyy toisen ympärille. Erona siis tavalliseen kertaamiseen, jossa pyritään saamaan molemmat säikeet kiertymään toistensa ympärille. Usein spiraalilangassa on teollinen ydin ja kiertävä lanka on itse kehrätty. Suosittelen erityisesti kehräämään ns. thick and thin -langan ja kiertämään sen jonkin lankavaraston kamalimman ostolangan kanssa. Rukin veto säädetään melko tiukalle, ydinlanka pidetään tiukkana vasemmassa kädessä ja kiertävä säie tulee löysästi oikealta lähes 90 asteen kulmassa. Paradise Fibersin lyhyessä videossa langan lapselliset riemut selviävät.

Syyskuu

Paperinarun kehräys on kiehtonut jo jonkin aikaa, mutta aikaisemmat kokemukset mustista käsistä, värttinästä ja jatkuvasta repeämisestä estivät kokeilemasta suuremmassa mittakaavassa…

Onneksi verkkoa penkomalla löytyi myös jotain niinkin kaunista kuin japanilainen koyori (paperinyörin kehräys) ja shifu (paperilangasta kutominen). Kauniin videon aiheesta voi katsoa useammankin kerran. Aiheesta kirjan kirjoittanut Susan Byrd näyttää ihanan seesteisesti videossaan kuinka ohut nyöri syntyy. Erittäin kekseliäs tekniikka, jossa kehräämällä lisätään kierrettä. Oma zen-tilani ei ollut ehkä Susanin luokkaa, mutta ilahduttavaa paperin kehrääminen on sekä värttinällä että rukilla.

Materiaalina näissä japanilaisissa nyöreissä ei ole meille suomalaisille tuttu teollinen kopiopaperi vaan puun kuiduista seulan avulla tehty vahva paperi. Shifussa voi olla osittain kyse käsintehdyn ja kalligrafialla maalatun, hieman nuhraantuneen taulun paperin säilyttämisestä. Toisaalta paperinarusta on suoraan kudottu vaatteita myös köyhän maalaisväestön käyttöön. Tässä ilmeni kiehtova yhteys suomalaisiin pula-ajan kenkiin ja vaatteisiin, jotka on tehty paperista. Lopputulos ei ole suinkaan niin rapea ja kova kuin voisi kuvitella. Shifu-kankaan pystyy pesemään jopa pesukoneessa.

Vapautuneena pakkomielteestä kehrätä sanomalehteä paperiksi, tutkiskelin omia vaihtoehtojani ja päädyin kaavapaperiin. Metrin levyisestä valkoisesta kaavapaperista oli helppo leikata suuri arkki. Tutkin ennen suikaleiden leikkaamista mihin suuntaan paperi repeää helpommin, sillä teollisessa paperissakin on kuidun suunta. Leikkasin paperin muutaman leveyskokeilun jälkeen 2 cm levyisiksi ja noin metrin pituisiksi suikaleiksi rullaleikkurilla. Shifussa seuraava vaihe olisi kostuttaa suikaleet ja hieroa ne pienelle kierteelle. Kaavapaperi ei kestä tällaista käsittelyä, joten siirryin suoraan kehräämään, mutta aion vielä kokeilla ehdottomasti aitoa shifu-nyörin valmistamista.

Kehrääminen sujuu paperin ehdoilla. Rukissa laitoin nyörit melko kireälle, sillä paperinaru näin ohuesta suikaleesta vaatii yllättävän paljon kierrettä. Ennen kehräämistä rutistelin suikaleen osa kerrallaan ruttuun. Miksi en vain vedellyt suikaletta muutaman kerran? Asia selviää muutaman ilkeän paperihaavan jälkeen. Kehrätessä päästin suikaletta vasemmasta kädestä noin 30 cm, annoin kierteen syntyä, venytin kiertynyttä narua hieman itseeni päin ja lopulta päästin narun kiertymään rullalle. Tällä tavalla naruun syntynyt kierre asettui sileäksi ja se siirtyi rullalle takertumatta hampaisiin. Valmiin narun kerin tiukalle kerällä tasaten vielä kierrettä hieman lisää. Kuvassa näkyvä pikkuinen neulomus palloineen on syntynyt noin neliöstä paperia.

narua_kaavapaperista

Seuraavaksi on pakko päästä kokeilemaan valmiin narun maalaamista ja kiertämistä paperihelmiksi, kuten tässä ihmeellisessä blogissa on tehty!

Kokeiluista innostuneena testasin myös värillisen silkkipaperin kehräämistä. Kaikki sujui aivan mainiosti kunnes päätin kokeilla kierteen asettamista kevyellä kostuttamisella. Koko vyyhti katkesi yhdellä kevyellä vetäisyllä…

narua_silkkipaperistanarun_varomaton_kasittely_kosteana

narua_sanomalehdesta

Kokeilin myös lopuksi sanomalehteä. Ei siitä vieläkään tullut lempimateriaaliani paperinaruun, mutta langan kehräys rukilla sujui kuitenkin ihan hyvin. Kokeilin yhden aukeaman kuumentamista musteen irtoamisen estämiseksi sekä silittämällä (kolme pistettä ja kahden leivinpaperin välissä) että uunissa (n. 15 min 125 asteessa). Eroa ei ollut, joten jatkossa kuumennan uunissa seuraavatkin arkit.

Elokuu

Elokuussa oletettavasti kehruukiireet estivät Merinelleä antamasta meille haastetta. Onneksi tässä vaiheessa vuotta haaste oli jo niin kovassa vauhdissa, että momentti vei mennessään. Kehrääjät -fb-ryhmässä keskustelimme sopivasta kokeilusta ja ehdotin amerikkalaisen Spin Off -lehden innoittamana aktiivista lankaa, jossa säikeet ovat kehrätty eri suuntiin. Kuulostaako liian helpolta? Voin sanoa, että tämän langan yksinkertaisuus piilotti kehruulle tyypillisen salaisuuden: tasapainoinen lanka vaatii kokemusta.

Kehruukurssilla usein joku kysyy mitä tapahtuu, kun kertaa kaksi eri suuntaista säiettä yhteen. Teoriassa tällöin kertaamisen suuntaan kehrätty säie kiristyy ja vastakkainen säie löystyy. Käytännössä lanka ei aikaisemmin ole ollut mielestäni työn arvoista. Mutta kyllähän tälle hieman bukleeta muistuttavalle langalle voisi olla käyttöä ja kehrääminen ainakin on hyvin kiinnostavaa.

Kokeiluihin on käytetty karstamyllyllä tehtyä sekoitusta jossa on 50% bambua, 25% WoW:n tunnistamatonta topsia (merinoa ja bambua/tms. viskoosia?) ja 25% suomenlammasta. Koska Spin Offista saatiin vain inspiraatiokuva, ei kunnollisia ohjeita, piti minun rohkeasti heittäytyä testaamaan erilaisia versioita. Päätin kehrätä toiseen säikeen (S) tiukemmaksi ja toisen löyhemmäksi (Z), kierteiden suhde on noin 1:3. Pidin molemmat säikeet ovat samanpaksuisina vedon aikana, mutta suuri kierteen määrä tiukensi S-kierteisen säikeen rullalle.

Ensimmäisen kertaamisen tein S-suuntaan ja heti kehrätessä lanka käyttäytyi huonosti, lopputuloksen voi nähdä kuvassa vasemmalla… Keskimmäinen ja onnistuneempi vyyhti onkin kerrattu Z-suuntaan. Suoraan rukista vyyhdittynä se tahtoi kiertyä kertaamisen ja tiukentuneen säikeen suuntaan, mutta pienen huovutuksen jälkeen lanka on asettunut. Oikean puoleinen pikkuvyyhti on kehrätty S-suuntaan löyhäkierteisen Z-langan ylijäämästä, ihan vain vertailun vuoksi.

kolme_esimerkkia

Inspiraationa olleessa langassa löyhempi säie oli helmimäinen, tiukemman säikeen asettuessa helmien väliin kauniisti. Oma kokeiluni on enemmän buklee-lankaa muistuttava. Osittain tämä johtuu säikeiden epätasapainoista, lanka saattaisi olla kauniimpi jos molemmissa säikeissä olisi sama määrä kierrettä. Tiukentuva säie voisi myös olla ohuempi, mutta tämä ei vaikuta lopputulokseen yhtä paljon. Kenties joku päivä jatkan kokeiluja, mutta nyt minulla on ainakin yhdenlainen vastaus ja näyte kurssilaisille.

Heinäkuu

Heinäkuussa osallistuin haasteen innoittamana Tour de Fleece-kehräykseen, jossa kehrätään kaikkina samoina päivinä kuin Tour de Francessakin. Tosin tässä kävi kuten kaikissa urheilusuorituksissani koulun hiihtokisoista joogasalin kuukausikorttiin: kesken jäi…

Sain kuitenkin kaivettua esiin haasteen toiseen puolikkaaseen liittyvän esineen, nimittäin charkha-rukkini. Olen ostanut rukin Lontoosta Handweavers studiosta 80 punnalla ja sain vielä kaupan päälle opetusta liikkeen omistajalta. Charkha on olennainen osa Intian itsenäistymistä ja siksi se esiintyy jopa maan lipussa. Mahatma Gandhin kehräsi puuvillaa charkhalla jopa YK:n kokouksissa. Oma, salkkumallinen charkhani, on kehitetty pieneksi, jotta jokainen intialainen voisi kehrätä puuvillaa kotikäyttöön. Ja rukki toimiikin kuin unelma juuri puuvillan kanssa, muiden kuitujen kanssa on tullut vain hirveitä tuppuja.

Seuraavaksi kuvareportaasini puuvillan matkasta langaksi, kissoineen ja eväineen.

01_varusteetCharkha avattuna ja juuri huollettuna sekä puuvillatopsia. Etualan piikistä näkee heti, että kyseessä on värttinärukki.

02_yleisoTyypillinen kehräystilanne, kissoja myöten. Ihmiskokeissa selvisi, että charkha ei toimi parhaiten sohvalla istuen. Vasen käsi venyttää puuvillakuitua ns. pitkävedossa.

03_alamakiTunnin kehräämisen tulos. Luonnostaankin erittäin ohueksi pyrkivä lanka kiertyy värttinän ympärille.

04_neljas_etappiToinen tunti kehräämistä. Värttinälle kiertämisen jälkeen lanka kierretään värttinän piikin ympärille ja siitä kärkeen, jossa varsinainen kierre syntyy.

05_ylikuntoKolmas tunti ja kolmas päivä. Kierrettä syntyy charkhassa todella paljon ja välillä sitä näyttäisi olevan langassa jopa liikaakin, mutta kerratessa kierrettä katoaa paljon.

06_tulosten_vertailuTäysinäinen värttinä ja rukin ostamisen yhteydessä syntynyt lanka. Charkhan käyttäminen vaatii aivan erilaisia otteita kuin tavallinen rukki ja siksi se ainakin aluksi oli todella raivostuttava työväline.

07_rukkikameraTyypillinen työasento, lattialla risti-istunnassa charkhan vieressä. Oikea käsi pyörittää tasossa olevaa rukin pyörää ja vauhtia riittää.

08_evaatKolmas täysi värttinä ja mieltä rauhoittavat eväät. Teehetkiä on tullut vietettyä normaalia enemmän, jotta pikkuinen salkkucharkha ei lentäisi parvekkeelta.

09_kertausKertauksen tein perinnerukilla, koska charkha itsessään ei ole kovin kummoinen työväline kertaamiseen. Avuksi piti tosin pyytää miestä, joka toimi värttinöiden jarruna.

10_laaduntarkkailuJa kun vihdoin alkoi tuntua siltä, että charkhalla kehruu on hallussa, apulaiseni päätti innostua puuvillasta.

11_valmis_vyyhtiValmis kehrätty ja kerrattu puuvillalanka sekä loput puuvillatopsista. Lanka on ihmeellisen pehmeää, kaksisäikeistä ja WPI on noin 15.

Nokkosen käsittely ja kehruu teoriassa SEKÄ käytännössä

Rukkikuiskaajan kaikki ohjeet ovat testattuja ja usein vastauksia kursseilla syntyneisiin kysymyksiin. Mutta nyt Ämmässä ja Koukkarissa nousi esiin kiehtova kysymys nokkosen käsittelystä, josta Rukkikuiskaaja ei tiedä mitään käytännössä. Kirjallistakin tietoa on erittäin vähän verrattuna esimerkiksi pellavan käsittelyyn.

Mutta intohimoisen tutkimuksen perusteella nokkosen käsittelyyn kerääntyi tietoa ja muutama hyvä Youtube -linkki. Tähän teoreettiseen artikkeliin lisätään kokemuksia sitä mukaa kun niitä tänä kesänä syntyy ja mielellään kuullaan myös muiden kokeiluista. Joskus on vain hypättävä kokeilemaan ja nauttimaan epävarmuudesta. Onneksi materiaali on ilmaista eikä erikoistyövälineitä tarvita.

Brennnessel_1

Myös Nepalissa kasvatetaan nokkoseksi kutsuttua kuitua, mutta kyseessä on eri kasvi kuin suomalainen kotoinen nokkonen (Urtica dioica). Nepalilaisen jättinokkosen tai ”allon” (lat. Girardinia diversifolia) karkeamman kuidun kerääminen ja käsittely tapahtuu monin paikoin samalla tavalla kuin seuraavassa ohjeessa. Käytän lähteinä neljää tarkkaan katsottua Youtube -videota, joiden sisältö antoi parhaiten apua eurooppalaisen nokkosen käsittelyyn kasvista langaksi. Lisäksi apuna käytettiin Nettlecraftin ohjetta root retting -tekniikkaan eli talvilikoon, jossa kehrättävä kuitu kerätään talven yli lionneista nokkosista.

  • Beagle Benin kaksi videota, Harvesting and retting stinging nettles [Nokkosen kerääminen ja liotus] ja Processing Stinging Nettle fibres [Nokkoskuitujen käsittely] ovat parhaita lähteitä nokkosen käsittelyyn kasvista kehrättäväksi kuiduksi. Kehräämisestä videoissa on hyvin vähän tietoa.
  • Michael Taylorin videossa Make Fabric From Nettles [Valmista kangasta nokkosesta] käytetään pellavan käsittelyn kaltaista tapaa kuidun irrottamiseen, mutta kehrääminen tapahtuu sormin (!) ja kangas syntyy neulomalla.
  • Nettlejenin videossa The Great Nettle Experiment [Suuri nokkoskokeilu] puolestaan kerrotaan liotuksesta hieman vähemmän, mutta karstaaminen ja kehrääminen esitetään tarkemmin.

Nokkosen keruu ja varren valmistelu

Monissa ohjeissa tuoreet nokkoset kerätään kukinnan aikaan, kun kasvi on pisimmillään. Nokkosen kerääjän on syytä pukeutua pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin sekä käsineisiin ja hattuun. Nokkonen leikataan aivan juuresta saksilla tai sekatööreilla (oksasaksilla). Kannattaa valita vihreävartisia nokkosia, jotka likoavat nopeammin.

Riivi lehdet irti latvasta juurta kohden. Irrota lehdet ensin latvasta jotta syntyy kädensija ja sitten liuta käsi kohti juurta samalla riipien lehdet. Jos nokkoset on kerätty puhtaasta paikasta, niistä kannattaa ehdottomasti tehdä lettuja tai keitto. Muussa tapauksessa ne ovat loistavaa ainesta kompostiin.

Liotusastian koosta riippuen sido varret joko ranteen paksuisiksi kimpuiksi tai taivuta varovaisesti kiepille.

Nokkosen varren lumi- ja vesiliotus

Nokkosen kuitu on varren päällä, selluloosaliiman paikallaan pitämänä, kuten pellavassakin. Selluloosa täytyy liottaa eli mädättää pois, jotta kuidut saadaan käyttöön. Yksi tapa liottaa, eli lumiliotus, on antaa luonnon hoitaa liotus kehrääjän puolesta. Tällöin nokkoset kerätään lumen sulettua ja varsien kuivuttua voi siirtyä suoraan kuitujen irrotukseen.

Vesiliotuksessa varret laitetaan veteen liotusastiaan, mieluiten ulkona. Vesi vaihdetaan kerran vuorokauden likoamisen jälkeen. Tämän jälkeen jatketaan liottamista 3-6 päivää. Kuitujen kuuluu irrota varresta helposti ja jakautua hienoiksi rihmoiksi. Varsia on mahdollista yli- tai aliliottaa, jolloin kuidun laatu kärsii. Kannattaa varautua kokeilemaan tätä vaihetta useamman kerran.

Nokkoskuidun irrotus

Liotetun varren voi nyt kuivata 2-3 vuorokautta samaan tapaan kuin pellavan. Eli kuitu asetetaan kuivumaan ilmavasti aurinkoon tai kasvihuoneeseen, käännellen välillä. Paksuja varsia voi halkaista sormissa kuivumisen nopeuttamiseksi. Kuivumisen jälkeen varsi litistetään ja se riivitään irti kuiduista.

Tyypillisempää näyttää olevan kuitenkin kuitujen irrotus heti liottamisen jälkeen. Kuidut voi riipiä irti ja laittaa likoamaan vielä vähäksi aikaa puhtaaseen veteen, jotta haju hieman hellittää.

Nokkoskuidun keittäminen

Nokkoskuitu kannattaa keittää, jotta se hieman pehmenee ja muuttuu helpommin kehrättäväksi. Tämäkin työvaihe kannattaa tehdä ulkona. Keittoveden emäksisyyttä lisätään joko puutuhkalla tai ruokasoodalla. Varsinaista reseptiä ei ole, tuhkaa tai ruokasoodaa lisätään kunnes vesi varovaisesti kokeilemalla tuntuu liukkaalta. Veteen voi vielä lisätä shampoota tai saippuaa, joka ns. lubrikoi kuidun. Pidä kuumana 40-60 minuuttia, ei tarvitse keittää. Lopuksi huuhdo kuitumassa kevyesti ja purista liiat vedet pois. Laita massa kuivumaan ilmavasti käännellen välillä.

Nokkoskuidun karstaaminen ja kehrääminen

Nokkoskuitu on lyhyempää kuin pellava, mutta hieman pidempää kuin puuvilla. Sitä pystyy karstaamaan tai kampaamaan kuin villaa, tosin se saattaa viedä hieman enemmän aikaa. Nokkosta voi myös sekoittaa toisten kuitujen kanssa karstatessa. Eli lyhyesti, laita karstaan kuivaa kuitumassaa ja varovaisesti karstaten muodosta siitä lepere.

Kehräämisen suhteen vaaditaan kärsivällisyyttä, sillä kuitu on todellakin lyhyt. Värttinällä työ on ehkä hieman helpompaa aluksi, rukkikehruussa kannattaa kokeilla pitkävetoa tai kuidun valmistelua topsiksi.

Millaista lankaa neuvoilla tuli? Rukkikuiskaaja aikoo itse kokeilla näitä neuvoja heti ja toivoo käyttäjäkokemuksia.

Lisätty 25.7.2015:

Nokkosen keruu, käsittely ja kehräys, ensimmäinen käytännön kokeilu

Nokkosen keruu:

Houkuttelin mieheni keräämään sylillisen nokkosta heinäkuun alussa. Monien varoitusten ja kunnollisten varusteiden vuoksi nokkonen poltti vain kerran ja punkitkin jäivät ojan pohjalle. Sekatöörit olivat tarpeen, sillä viikatteella ja siimaleikkurilla olisi tullut muutakin kasvustoa.

01_nokkosen_keruu 02_nokkosmaara

Lehtien poistaminen:

Lehtien poisto oli nopeaa ja käytännössä osoittautui parhaimmiksi nyhtää lehdet vartta vasten latvasta juurta kohti. Tällä tavalla tosin lähti hieman kuortakin mukana. Lehdet otettiin talteen hyönteiskarkotteen keittämistä varten.

03_lehtien_poistaminen

Liottaminen:

Sylillisestä nokkosia jäi kaksi kourallista pelkkiä varsia. Varret olivat niin pitkiä, että ne oli taitettava ämpäriin laittamista varten. Nokkosen kuitu on niin lyhyt, että en murehtinut taittumisesta, mutta helpompaa olisi saada ne likoon suorina. Painoksi laitoin vanhan leikkuulaudan ja kiven.

04_ensimmainen_liotus 05_loppuliko

Yhden vuorokauden parvekkeella liotuksen jälkeen vaihdoin veden ja mietin miksi kaikki valittavat tämän vaiheen haisevan niin paljon. Asia selvisi kolmannen päivän tienoilla. Jokainen kissanomistaja tunnistaa tämän pistävän hajun aivan varmasti. Kunnollinen määrä kelmua ämpärin päällä onneksi korjasi asian.

Liotin yhteensä kuusi yötä ja testasin sitten kuidun irtoamisen. Kun kuitu alkoi hajota valkoisiksi rihmoiksi ja irrota helposti, oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

06_kuitu_irtoaa_varresta

Märän kuidun irrotus ja keittäminen:

Kaikki oli tähän mennessä sujunut annettujen ohjeiden mukaisesti. Ja märän kuidun pystyi lypsämään varresta irti erittäin helposti, tosin haju oli edelleenkin kamala. Kun olin irrottanut kuidut, keitin ne Beagle Benin ohjeen mukaan: tunti kuumassa ruokasoodan ja shampoon kanssa. Lopputuloksena kuivumisen jälkeen oli kova, itseensä tarttunut kasa, jota ei pystynyt lainkaan karstaamaan. Mikä pettymys! Toisessa kuvassa verrattuna keitetty nokkonen (vas.) ja kuivanyhdetty nokkonen (oik.).

07_epaonnistunut_keitetty_nokkoskuitu08_keitetty_ja_kuivanyhdetty_nokkonen

Kuivan kuidun irrotus:

Onneksi olin säästänyt tieteellisen kokeen nimissä tusinan vartta ja kuivattanut ne. Kuidun irrotus kuivasta varresta oli suuritöisempää, mutta monin tavoin parempi ratkaisu kuin märän kuidun lypsäminen. Michael Taylorin videossa näkyy hyvin kuinka kuitu nyljetään irti pitkinä aivinamaisina liuskoina ja näin, melkein, sujui minullakin. Seuraavassa kokeilussa aion irrottaa kaiken kuidun vasta kuivana.

09_kuivanyhtaminen

Karstaus ja kehräys:

Nokkosen kuitu on lyhyttä, 2-4 cm, joten se karstautuu hyvin. Minulle jäi vielä korren osia lepereeseen, joten ilmeisesti varsia olisi voinut liottaa hieman kauemmin. Karstasin nokkosta sellaisenaan, yhteen kunnolliseen lepereeseen sai laittaa 3-4 varren kuidut. Kokeilin myös sekoittaa noin puolet suomenlammasta ja puolet nokkosta, hyvin tuloksin.

10_karstaus11_nokkos_ja_nokkosvillalankaa

Testasin kehräämistä alapainoisella värttinällä ja puuvillaan tarkoitetulla pitkävedolla, jossa kuitu vedetään kierteellä. Lankaa syntyi, mutta hitaasti ja kuidun lyhyyden sanelemana. Villan ja nokkosen yhdistelmää oli jo paljon parempi kehrätä ja lankakin oli miellyttävää, harmaanvihreää ja yllättävän pehmeää (kuvassa kaikki kehräämäni ja kertaamani lanka…). Seuraavaksi karstaan kaiken nokkosen sekaisin villan kanssa karstarummulla ja testaan langan kehräytymistä rukilla.

Toista kokeilua odotellessa…

Käsin kehrätyn langan mittaaminen

Langan mittaamisen kautta selviää mihin lanka olisi hyvä käyttää, minkä kokoisilla työvälineillä sitä pitäisi käsitellä tai kuinka paljon kangasta siitä voisi kutoa. Kun kehrääjän käsiala alkaa tasaantua ja lopputulos muuttuu holtittomasta efektilangasta hallittuun lankaan, on aika pohtia langan mittaamista. Usein tässä vaiheessa lankaa on kehrätty jo esimerkeiksi sekä kauniiksi vyyhdeiksi ja sormet syyhyävät päästä tekemään jotakin itse kehrätystä langasta. Kokeneet kehrääjät pystyvät jo etukäteen määrittelemään lankansa mittasuhteet, vähemmän kokeneet mittaavat jälkikäteen.

Kehrääjän mittaus- ja vertaustaulukko

Taulukko on yhdistetty kahdesta eri lähteestä: Ravelryn lankataulukosta, ja Craft yarn Councilin standareista. Suomennokset ovat minun eivätkä ne kaikilta osin vastaa kansainvälisiä standardeja, koska esimerkiksi kaikille lankatyypeille ei ole suomalaisia vastineita. Kaavion luvut ovat viitteellisiä, koukun tai puikkojen koko kannattaa luonnollisesti aina testata koetilkulla.

langan_mittaus-ja-vertaustaulukko

Langan mittaus- ja vertaustaulukko (PDF)

 

WPI eli kierroksia tuumalla

WPI lyhenne tulee englannin kielisistä sanoista Wraps Per Inch eli suomeksi kierroksia tuumalla (2,54 cm). Tähän mittaamistapaan on kehitetty kauniita työvälineitä, mutta viivoitin, jossa on tuumat kelpaa erittäin hyvin. Kuten kuvasta näkyy, pahvista voi askarrella mittarin, jossa on tuuman kokoinen aukko. Mittaustuloksia on helppo verrata kansainvälisiin tuloksiin ja useimmat kehrääjät ilmoittavat lankansa mittasuhteet WPI-lukuina. WPI saattaa olla myös ilmestymässä kaupallisiin lankoihin ja neuleohjeisiin (Suuri Käsityö 2/2015, 30).

WPI-mittari

WPI mitataan kiertämällä kehrättyä lankaa tuuman matkalla vieri viereen. Työvälineen paksuudella ei ole väliä, sillä tässä mittaustavassa lasketaan kuinka monta lankaa mahtuu vierekkäin tuuman leveydelle. Lopputulokset vaihtelevat langan paksuuden mukaan, paksun sukkalangan WPI on 11-12, ohuen pitsilangan 18 tai enemmän.

 

Metrejä 100 grammassa

Useimmissa kaupallisissa langoissa ilmoitetaan kuinka monta metriä on 50 tai 100 grammassa lankaa. Näitä mittasuhteita tarkkailemalla on helppo korvata lankoja ja etsiä käsityö, johon kehrätty lanka soveltuu. Esimerkiksi Ravelryssa pystyy hakemaan ohjeen langan paksuuden ja metrimäärän mukaan.

metreja_grammoissa-mittari

Metrien laskemista varten tarvitaan 25 cm korkea pala pahvia, vaaka ja laskin. Lankaa kierretään pahvin ympärille 20 kertaa, jolloin yksi kierros on 50 cm pitkä ja yhteensä lankaa kiertyy pahvin ympärille 10 metriä. Pahvi lankoineen punnitaan ja tästä saadusta painosta vähennetään pahvin paino. Lasketaan seuraavaksi metrimäärä seuraavan kaavan mukaan:

10 : langan painolla grammoina * 100 = m/100g.

Metrien mittaaminen grammoissa vaatii hieman enemmän matematiikkaa kuin WPI:n laskeminen ja lopputuloskin saattaa olla summittaisempi. Mutta koska lanka ei kulu näistä mittauksista mihinkään, niitä on hauska tehdä ja vertailla taulukkoon.