Paperinarun kehräys käsin

Paperinaru herättää muistikuvia kaksivärisestä pakkausnarusta, pula-ajan jäykistä värittömistä kankaista tai mahdollisesti epäonnisista kokemuksista kehrätä sanomalehteä. Maaliskuussa 2016 Helsingin työväenopistossa järjestettiin viikonlopun pituinen kurssi paperinarun kehräämisestä. Kurssilla haastettiin niin opettaja kuin oppilaatkin, ja monet paperit sekä sen sukulaiset pääsivät testiin. Syntyi myös idea koota kokemukset pieneksi artikkeliksi, varsinkin kun materiaalia paperinarun käsinkehräämisestä on yllättävän vähän.

Suomi, Japani ja Korea ovat tunnettuja paperinarun tuottajia. Pula-aikana Tampella tuotti paperinarua useissa eri kestävyyksissä, ohuin näistä on kuin ohuinta ompelulankaa ja uskomattoman vahvaa.

tehtaan_paperinarut

Suomalainen nykyään koneellisesti tuotettu paperinaru on haluttua materiaalia ja siitä valmistetaan erityisesti kestäviä ja pestäviä mattoja. Shifu-paperinarun kehräys on japanilainen perinnetekniikka, siitä kudotut kankaat olivat erityisesti köyhien materiaali. Koreassa paperinarusta tehdyt vaatteet ovat päässeet jopa muotilehtiin.

Kurssin motoksi nousi nopeasti: ”Kaikkea voi kokeilla, mutta kaikkea ei kannata kehrätä”. Paperin laatu, työväline ja kehrääjän taidot kaikki vaikuttavat siihen, kuinka paljon narua valmistuu ja kuinka hauskaa sitä oli kehrätessä. Testaamalla ennen kehräämstä säästyy paljolta mielipahalta. Välillä vika on aidosti materiaalissa eikä kehrääjässä.

Paperista tarkastetaan aina ensimmäiseksi kuidun pituus. Mtä lyhyemmästä kuidusta paperi on tehty, esimerkiksi kierrätykseen tarkoitettu sanomalehti, sitä heikommin se kestää kiertämistä ja kehräämistä. Jos paperi rapisee, se luultavasti on melko rapeaa ja saattaa hajota kuin näkkileipä. Toiseksi kehrääjää kiinnostaa kuidun suunta. Kokeile repiä paperia. Suunta johon se repeää helposti on kuidun suunta ja siksi paras suunta leikata repiä paperi ennen kehräämistä. Jos paperi repeää epämääräisesti ja repeämä kulkeutuu vinoon, suunta on kuidun vastainen ja povaa vaikeuksia.

Silkki- ja kreppipaperi ovat helpoimmat aidot paperimateriaalit aloittaa kokeilut. Silkkipaperia pystyy maalaamaan akryyli- ja vesiväreillä ja sitä tulee usein kaupan päälle kun ostaa jotakin hajoavaa. Kannattaa myös kokeilla kaavapaperia, josta saa upeita pitkiä suikaleita.

maalatusta_silkkipaperista.JPG

Kreppipaperista tekee helpon kehrättävän sen luontainen jousto. Molempia saa hienoissa väreissä ja printeissä, mutta näistä irtoaa väriä myös käsiin kehrätessä.

Sanomalehti olisi ihana, ilmainen ja kaunis materiaali, jos se toimisi vielä vähän paremmin kehräämiseen. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, mutta vaatii harjoittelua ja hermoja. Sanomalehtipaperi on herkästi katkeavaa ja siitä saatavat suikaleet ovat hyvin lyhyitä. Väriäkin siitä irtoaa, mutta sitä pystyy hieman hillitsemään silittämällä paperin ennen sen leikkaamista. Mutta hyvän kehrääjän käsissä siitä tulee kaunista narua. Kaisa ja sähkörukki olivat moneen kertaan ihailun kohteena. Hänen vinkkinsä oli leikata paperi kuidun suuntaan noin 1 cm suikaleeksi ja kehrätä hitaasti sekä kevyellä vedolla.

kaisan_sahkorukki_ja_sanomalehti

Ei unohdeta paperin muita ulottuvuuksia. Kertakäyttöiset pöytäliinat, pefletit ja servietit ovat usein myös selluloosasta. Paperipöytäliinasta leikattu kapeakin suikale kehräytyy hyvin ja sopii jopa täysin vasta-alkajalle materiaaliksi. Naomi vasta opetteli kehräämään kurssilla ja silti tuloksena oli mahtava kourallinen kauniita narupalloja.

naomin_paperipoytaliinanaru.JPG

Nina oli myös vasta-alkaja, mutta hänelle ominaisella sitkeydellä jopa lyhyistä patonkikaupan servieteistä tuli värttinällä lankaa. Suurin ilo löytyi kuitenkin kun hän siirtyi vaaleanpunaisen silkkipaperin kimppuun. Paperi oli tullut lempikaupan kassien mukana ja sen mukana siirtyi monia ihania muistoja langaksi.

Kurssilla Johanna ravisteli monia käsityksiä siitä, mitä paperinaru voi olla kehräämällä esimerkiksi paperisista koristeista villiä ja upeaa narua. Työvälineenä oli luonnollisti värttinä, eihän nuo koristeet millään mahdu rukin piipusta sisään.

Johannan_villit_kokeilut

Paperia voi myös yhdistää muihin materiaaleihin. Omassa kokeilussani yhdistin säikeen kellertävää villaa säikeeseen kellertäväksi maalattua kaavapaperia. Kertaamisessa piti vain pitää mielessä, että villasäie venyy, paperisäie ei. Kerrattuna lanka kesti virkkaamisen ja jopa pesemisen sekä kevyen huovuttamisen erinomaisesti (kuvassa vasemmalta oikealle: paperi ja villa, virkattu pala ennen pesua ja virkattu pala pesun jälkeen).

Paperia voi kehrätä myös suoraan yhdessä toisen, kestävän materiaalin kanssa. Leena löysi oman vahvuutensa sekoitellessaan lahjanarua tai erikoislankoja paperisuikaleen kanssa. Osasta langoista syntyi hieno kori jo kurssin aikana.

Leenan_ydinnarut

Työvälineellä ei ole väliä paperinarua kehrätessä. Värttinä sopii mahdollisesti paremmin aloittelevan kehrääjän käteen. Rukilla joutuu hieman enemmän hakemaan oikeita säätöjä, mutta niiden löydyttä narua syntyy hurjaa vauhtia. Me muut saimme aikaiseksi pieniä palloja, mutta Elinalta syntyi vyyhtikaupalla narua. Hän kokeile esimerkiksi kuinka vaaleansininen kertakäyttölakana muuttuu bukleelangaksi (Elinan ottama kuva).

Paperin voi leikata hyvinkin kapeaksi suikaleeksi, ei kuitenkaan kapeammaksi kuin senttimetri. Nopein ja tarkin tapa saada suikaleita on käyttää paperileikkuria, mutta saksetkin toimivat hyvin. Rullaa paperiarkki ja leikkaa päästä suikaleita. Repimällä paperiin saa pehmeämmät reunat ja paperihaavojen määrä vähentyy huomattavasti.

narua_kaavapaperista

Kreppipaperi tulee ilahduttavasti suoraan rullalla ja sen päästä leikkaamalla saa jopa kuidun suuntaisia suikaleita.

kreppipaperista

Työotteet paperia kehrätessä ovat tutut muista materiaaleista. Paperi vaatii hieman tarkkuutta siinä kuinka suikaleet yhdistetään toisiinsa. Yksi nopeimmista tavoista on laittaa kaksi suikaletta noin 10 cm matkalta päällekkäin ja ohjata kierre napakasti yhtymäkohdan päälle. Tämä yhtymäkohta näkyy langassa hieman, mutta koska se toistuu tasaisesti, lankaan syntyy sisäinen symmetria.

liittymakohta

Kierrettä joutuu hieman ohjaamaan paperisuikaleeseen, joka ei luonnostaan kierry pyöreäksi säikeeksi. Materiaalista riippuen suikaletta voi joko hieman venyttää taaksepäin kierteen kerääntymisen jälkeen (kreppipaperi, kertakäyttöpöytäliina) tai sitä täytyy pyöräyttää sormissa koko matkalta (sanomalehti, silkkipaperi).

Ja lopuksi varoittava tarina. Kehräsin värikkäistä silkkipapereista lankaa rukilla, vaihdelle väriä aina suikaleen jälkeen. Valmiissa vyyhdissä oli hieman aktiivista kierrettä, joten ajattelin kokeilla kostuttaa sitä villasta kehrätyn langan mukaan. Laitoin vyyhdin muovipussiin ja suihkutin varovaisesti suihkupullolla vettä sen päälle. Ensinnäkin, silkkipaperin vahvat värit vuotivat toisiinsa tuottaen hienoja uusia sävyjä. Onni onnettomuudessa. Mutta sitten ajatuksissani otin vyyhdin ja napautin sitä suoremmaksi käsien välissä. Vyyhti katkesi kuin voimanaisen kourissa! Nyt minulla on kauniita pätkiä silkkipaperinarua, joista olen askarrellut helmiä. Joten muistakaa, kosteus ei aina ole paperin paras ystävä.

Verkosta löytyy lisätietoja paperinkehruusta, josta noin 90% koskee sanomalehdenkäsittelyä. Kannattaa etsiä Youtubesta ja Pinterestistä hakusanalla (spinning) paper yarn. How to Spin- kanavan Ashley on tehnyt puolen tunnin videon aiheesta ja testannut kuinka kostuttaminen (kts. ed.) vaikuttaa suikaleen käyttäytymiseen. Shifu-langan kehrääminen on hyvin erilaista, mutta kiehtovaa kuten Susan Byrd videossaan todistaa.

Tämän artikkelin kirjoittamiseen ja kehräyskokeiluihin osallistuivat: Elina Ekola, Birgitta Gylling, Naomi Mitzner, Kaisa Pellinen, Leena Ristola, Nina Schwarz sekä Johanna Seppä. Kuvat ja teksti Rukkikuiskaajan.

Onnistuiko paperinaru? Meitä kiinnostaa kovasti kokemukset tämän materiaalin parissa. Laita postia ja palautetta Rukkikuiskaajalle.

Tallenna

Tallenna

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s